Matkailu Ahvenanmaalla

Ahvenanmaalla paikasta toiseen siirtyminen pyörällä on melko helppoa, sillä välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä ja eteneminen omaan tahtiin on mahdollista. Maisemat ovat kauniita kesällä ja talvella, mutta säähän kannattaa varautua erityisesti syksyllä ja talvella, sillä merellä voi tuulla runsaasti ja syksyllä sateet saattavat yllättää. Oikeilla varusteilla tämä ei kuitenkaan ole ongelma. Saaristossa kannattaa huomioida myös se, että saaristo on puutiaisaluetta eli punkkirokotetta kannattaa harkita. Vähintään riittävä punkkisuojaus, kuten karkote ja pitkät hihat ja lahkeet ovat ehdottoman tärkeitä.

Helpoiten Ahvenanmaalle pääsee saapumalla lautalla Maarianhaminaan, jonne voi joko pysähtyä tutkimaan kaupunkia ja yöpymään, tai jatkaa suoraan eteenpäin. Maarianhaminasta ei välttämättä tarvitse poistua yöksi, mikäli ei halua, sillä myös hyviä päiväreittejä löytyy lähialueilta ja niiltä voi palata kaupunkiin yöksi. Jos taas haluaa tutustua alueeseen laajemmin, on syytä varata majoitus tai tarkistaa telttapaikka etukäteen useammasta eri kaupungista.

Matkakohteita Ahvenanmaalla

Maarianhaminan lisäksi kannattaa Ahvenanmaalla ehdottomasti tutustua muihinkin alueisiin. Lähellä Maarianhaminaa sijaitsee esimerkiksi kaunis Geta, jonne pääsee Maarianhaminasta kulkemalla noin 40 kilometriä pohjoiseen. Getan merkittävin nähtävyys on varmaankin sen vuori, joka jo itsessään on Ahvenanmaalla harvinainen näky. Vuorelle kiipeäminen kannattaa, sillä näkymä on kaunis ympäri vuoden. Tarkkasilmäinen voi bongata kaukana horisontissa myös merikotkan.

Maarianhaminasta pääsee myös hyvän päiväreitin Kastelholmaan katsomaan paikalla sijaitsevaa keskiaikaista linnaa, joka on aikoinaan sijainnut hyvin strategisella paikalla. Linnassa on mahdollista saada pääsylipun hinnalla opastusta sen aukioloaikoina Matkaa kertyy yhteen suuntaan hieman alle 30 kilometriä.

Kauemmaksi Maarianhaminasta kuljettaessa voi ulkosaaristoon päästä lautoilla, jotka liikennöivät saarten välillä. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että kaikilla asutuilla saarilla on lauttaliikenne. Lähisaarille ehtii Maarianhaminasta lautalla päiväretkellekin, mutta kauemmas lähtiessä kannattaa varautua yöpymään. Lähisaarillekin mentäessä kannattaa harkita yöpymistä, sillä saarilla on usein runsaasti tekemistä ja kaunista luontoa jää mielellään ihailemaan illaksi asti. Pyöräilyn lisäksi saarilla on mahdollista vaeltaa luontopolkuja, uida, tai käydä vaikka melomassa. Melominen on suosittua Ahvenanmaalla ja kajakin voi vuokrata useasta paikasta, joten sitä ei tarvitse turhaan lähteä tuomaan mukanaan.